Koirakoululaisia 2026

OivaKoiran toiminta rakentuu luottamuksesta, läsnäolosta ja yhteisistä kokemuksista. Tälle sivulle olemme koonneet tarinoita asiakkaidemme koulutusmatkasta.

Tarinoiden kautta voit tutustua siihen, millaista Oivakoiran palveluissa oikeasti on. Jokainen kertomus on ainutlaatuinen – aivan kuten jokainen koirakin.

Kuukauden koira on OivaKoiran valinta, johon  vaikuttaa koulutukseen sitoutuminen ja  edistyminen sekä motivoitunut ja iloinen tekeminen koiran kanssa.

 

Heinäkuu   

Bruno 6 kk australianlabradoodle on ikäisekseen itsenäinen, hyvin ihmis- ja koirarakas tapaus. Omapäisyys näyttäytyi jo pentukoulussa, jossa saimme kuitenkin hyviä käytännön ohjeita pennun ja omistajan toimivaan vuorovaikutukseen ja pennun toiminnan ohjaukseen. Kun koira on ensimmäinen perheessämme, ja aiempaa kokemusta koiran koulutuksesta ei ole, on ollut hyvin hyödyllistä käydä sekä ryhmä- ja erityisesti yksityistunneilla, joissa on päästy heti pureutumaan haastaviin kohtiin. Yllättävää oli myös ohjaajan vinkistä huomata, että Brunoa motivoi enemmän leikki kuin herkut. Kiitos Tiltulle osaavasta ja jämptistä ohjauksesta!

 

Kesäkuu      

Oiva on karvan verran vajaa 2 vuotias paimensukuinen lapinkoira, jonka kanssa lähdimme opettelemaan pentukoulun jälkeen ihan perus arjen asioita kuten hihnassa kävely ja eroahdistus. Oiva on erittäin viisas ja oppii kyllä heti kunhan emäntänsä osaa kertoa mitä häneltä vaaditaan. Oiva rakastaa luonnossa kävelyä ja kavereiden kanssa riehumista. Oiva on luonteeltaan erittäin herkkä ja kiltti nuori mies, ripauksella lappalaista itseppäisyyttä!  Tulevaisuus näyttää mitä tämä kaksikko alkaa harrastamaan, kunhan saadaan perus opit kuntoon.

 

 

Toukokuu      

Charlie on 8 kk vanha vauhdikas ja iloinen bokseriuros. Charliella on takanaan Pentutaito, Penturyhmä ja Taitotunti 1, ja nyt käymme Kontaktiryhmän tunneilla. Lisäksi Charlie on osallistunut nose work-, hoopers- ja miniagilitytunneille.

Jos Charlielta kysyisi, mikä on hauskin tunti, se vastaisi varmasti miniagility . Charlie tykkää oppia uusia asioita ja oppii myös hyvin nopeasti, mutta sen sosiaalisuus ja vilkkaus tuovat haasteita silloin, kun lähellä on muita koiria ja ihmisiä.

Siksi Oivakoiran tunnit tekevät sille todella hyvää. Jatkamme tällä koulutuspolulla askel kerrallaan. Suunnitelmissa on myös kokeilla rally-tokoa. Charlie on aina aivan innoissaan, kun tulemme Oivakoiran tunneille .

T. Babo & Charlie

 

 

Huhtikuu   

Iines on 3-vuotias touhukas ja topakka tiibetinterrierineiti. Iines nauttii rallytokon, noseworkin ja hoopersin treenailusta sekä vapaa-ajalla mökkeilystä. Vaikka lajitreeneissä Iines oppii nopeasti, on arjenhallinnassa ja yhteistyössä ollut haasteita. Näihin olemme saaneet OivaKoirasta paljon apua.  

 

 

Maaliskuu   

Milly on puolitoista vuotta oleva vilkas Tsekinpaimenkoira. Taito 1- peruskoulutus on antanut Millylle ja omistajalleen selkeyttä tekemiseen, parempaa yhteistyötä  ja sitä kautta enemmän iloa arkeen. Ja Matka jatkuu.

 

 

Helmikuu  

Valma on kohta vuoden ikäinen cockerspanieli-neiti, joka on yhdessä omistajansa kanssa kulkenut OivaKoira™-menetelmän koulutuspolkua hienosti eteenpäin.

Valma aloitti Taito 1 -peruskoulutuksen taluttimessa yksityisohjauksella. Perustaidot rakennettiin rauhassa ja huolellisesti  ja Valma suoritti vaiheen hienosti. 

Seuraavaksi matka jatkui Kontaktiryhmään, jossa oppeja on vahvistettu tarmokkaasti ja iloisella asenteella. Yhteistyö syvenee, keskittyminen vahvistuu ja arki sujuvoituu askel askeleelta. 

 

 

Tammikuu    

Maisie is a 10-month old Miniature American Shepherd (MAS). She is a sweet girl with lots of curiosity and energy. Maisie came from Wynjas Puppies in Sweden but has been very happy to live in Finland. Maisie loves walks in nature and patrolling the neighborhood. Her time at OivaKoira has helped her focus better and learn new tricks Maisie is very excited to start mini agility.

 

 

Yhteystiedot

OivaKoira 

Sinikalliontie 10 (2.krs),

02630 Espoo

info@oivakoira.fi

050-594 22 87 

AVOINNA MA-SU
sop.mukaan klo 6-23.
 

Bc poikien blogi 

 

 

 

 

 

YHTEISTYÖSSÄ MUKANA

     

 

Powered by Aava 3