Noora Veijalainen  

Olen aikoinaan tullut Tiltun oppiin oman ensimmäisen koirani kanssa. Innostuin koirien kouluttamisesta niin paljon, että olin Tiltun ohjauksessa kouluttajakoulutuksessa. Tiltun ohella ensimmäinen koirani yorkshirenterrieri Pepe opetti paljon. Sen kanssa sain tehdä monia virheitä ja korjata niitä, mutta aina yhtä kärsivällinen opiskelukaveri antoi anteeksi ja oppi uutta, kuten minäkin.

Seuraavat opiskelukaverit eivät olekaan päästäneet yhtä helpolla ja pienet terrierit ovat haastaneet minut kerta toisensa jälkeen löytämään uusia keinoja oppia ja opettaa.
Minusta on mukava harrastaa ja kokeilla erilaisia juttuja koirieni kanssa. Tokoa, rally-tokoa ja agilityä olen enimmäkseen harrastanut. Myös näyttelyissä on tullut käytyä. Toimin pitkään aktiivisesti Yorkshirenterrieri ry:n hallituksessa. Chili-yorkkini oli ensimmäinen Suomessa kisannut ja koulutustunnuksen saanut yorkshirenterrieri rally-tokossa.
Kisaamista tärkeämpää minulle on kuitenkin yhteinen, mukava puuhastelu ja sujuva arki koirien kanssa. Olen oppinut, että ihan kaikkia koiria voi kouluttaa ja kaikki oppivat kyllä. Täytyy vain löytää jokaiselle yksilölle toimivat ratkaisut.

Varsinaiselta ammatiltani olen opettaja ja tottunut täten toimimaan erilaisten oppijoiden kanssa. Tällä hetkellä minut pitää aktiivisena kotona yorkshirenterrieri Curry ja biewerterrieri Touho, sekä kaksi kissaa.


Elämäni koirat:
Yorkshirenterrieri Pepe (2006-2022)
Yorkshirenterrieri Chili, Mini Myth The Cool Kiss RTK1 (2008-2022)
Yorkshirenterrieri Curry, De Marié Didi ́s Sweet Curry (2013)
Biewerterrieri Touho, Flourish Big Ben (2023)

Yhteystiedot

OivaKoira 

Tontunmäentie 21,

02200 Espoo

info@oivakoira.fi

050-594 22 87 

AVOINNA MA-SU
sop.mukaan klo 7-23.
 

YHTEISTYÖSSÄ MUKANA

 

     

 

 

 

Powered by Aava 3