Ryhmät

  • Ryhmät toimivat jatkuvina ympäri vuoden.
  • Ryhmissä käydään irtokerroilla tai sarjakorteilla.
  • Hinnat: 1 krt 40 €, 3 krt 110 € ja 5 krt 165 €.
  • Harjoituksissa hyödynnetään leluja, nameja ja arjen taitoja tukevaa tekemistä sekä lajitutustumisia, rataharjoituksia, etsintätehtäviä ja hauskoja yhdistelmiä.
  • Koulutusryhmät toimivat Mankkaan koulutustilassa talvikaudella. Kesäkaudella osa ryhmistä siirtyy ulkoharjoitteluun. 
  • Kevätkausi tammi-toukokuu, kesäkausi kesä-elokuu ja syyskausi syys-joulukuu.
  • Uudet asiakkaat aloittavat koulutuksen ryhmään tason mukaisella taitotunnilla tai ryhmään valmentavalla yksityisohjauksella. 
  • Pennut alle 5 kk voivat mahdollisesti tulla suoraan ryhmään.
  • Uudelle tasolle siirtyminen edellyttää hyväksytysti suoritettua tason mukaista taitotuntia.
  • Kaikkien peruskoulutusryhmien sisältöön kuuluu tapakasvatus, peruskoulutus ja tottelevaisuus harjoituksia sekä viikkoteeman mukaisia tehtäviä (puuha-, etsintä-, ketteryys- ja jumppahtäviä sekä rally-tokoa ja tokoa.)
  • Perusryhmissä koirakot harjoittelevat pääasiassa koirahäiriötä eli ovat yhtaaikaa kentällä.
  • Harrasteryhmissä treenataan yhdessä, vuorotellen tai pareittain kentällä.
  • Sopii matalan kynnyksen harrastamiseen junioreista seniorikoiriin.
  • Tavoitteena on hauska yhdessä tekeminen sekä erilaisiin lajeihin tutustuminen.
  • Harrasteryhmät täydentävät peruskoulutusta.
  • Sopivat myös koirakoille, jotka haluavat vain harrastaa yhdessä.

Ryhmien aikataulut: 

  • 0-taso: 
  • Pentukoulu: Tapakasvatus ja peruskoulutus. 10 vkoa - 5 kk ikäisille koirille.
  • Ti klo 18.30 ja ke klo 18.30.
  • 1-taso: 
  • Kontakti: Peruskoulutus ja -tottelevaisuus . Ti klo 19.30 ja ke klo 19.30.
  • Näyttely: Koiran esittäminen. To klo 17.30.
  • Puuha & jumppa: Aktivointi- ja virike sekä motoriikka- ja fysiikkatehtäviä. To klo 19.30
  • Nose work: Erilaisia etsintätehtäviä hajuilla. Pe klo 18.30.
  • 2-taso: 
  • Alkeis: Perustottelevaisuuden jatkokoulutus. Ke klo 17.30.
  • Rally-toko (alkeis/alo): Tehtävien ja radan harjoittelua. Ma klo 1930.
  • 3-taso:  
  • Jatkoryhmä: Peruskoulutus- ja tottelevaisuus taluttimetta. Pe klo 19.30.
  • Miniagility & hoopers: Esteoppia ja pieniä ratoja . To klo 18.30.
    4 - taso
    Toko: Alokas- ja avoimen-luokan tehtäviä. Ma klo 18.30.

     

Tapahtumat:

  • Toko kisaharkka: Kisamaiset treenit liikkeenohjauksessa kesällä .  
  • Ratarally. Kisamaisia rally-toko treenejä kesäkaudella.  Kesällä
  • Nose work kimppatreenit. Talvella sisällä, kesällä ulkona.
  • Koirakoulun kyselytunti: Avoin keskustelutilaisuus etänä kaikille koiranomistajille. 
  • Erilaisia etäluentoja. Pentu-, perus- ja tottelevaisuuskoulutus sekä kisakoira luento.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yhteystiedot

OivaKoira 

Sinikalliontie 10 (2.krs),

02630 Espoo

info@oivakoira.fi

050-594 22 87 

AVOINNA MA-SU
sop.mukaan klo 6-23.
 

Bc poikien blogi 

 

 

 

 

 

YHTEISTYÖSSÄ MUKANA

     

 

Powered by Aava 3