Koirakoululaisia 2021

Joulukuu

Hei, olen 7 kk ikäinen viiriäiskoira Ryssäkosken Regina, perheen ja kaverien kesken Regi.  Viiriäiskoirana minulla on jo pentuna kova hinku jahtiin, mutta isäntä sanoo, ettei metsälle ole asiaa ennen kuin perusasiat on meillä molemmilla hallussa. Ja hienosti on oppiminen meillä lähtenyt käyntiin, kun aloitettiin yhdessä syyskuussa koirakoulu Tiltun ohjauksessa ja sitten jatkettiin kavereiden kanssa penturyhmässä. Mukavinta minusta on kuljeskella isännän kanssa Olarin lähimetsissä kauriiden, peurojen, kanien ja muiden jälkiä nuuskien ja kotipihalla kätkeä ja kaivaa leluja ja puruluita kukkapenkkiin. Kun vain jaksan opetella paikalla pysymisen, luoksetulon ja muut jahtikoiran perustaidot niin ensi syksynä päästään isännän kanssa tositoimiin.

Marraskuu    

“Moika! Olen OSCULARIAS Take You There “Cookie” ja olen 9kk mopsi. Minä olen syntynyt Lahdessa ja muutin Espooseen kun olen 2kk. Minä asun minun englantilaisia perheen kanssa, tuolla on 3 lasta ja on tosi kiire ja hauska kotona!

Minä aloitin pentukoulun Tiltun kanssa kun olen 4kk koska meidän täytyy opin miten olla hyvää koiraa.

Tiltu on kiltti ja puhuu englanniksi meille. Olemme yrittäneet pentu koulu, kontakti, näyttely koulu ja rally toko. Me menimme myös Espoon koirakeskusin “Match Show” ja on tosi hauska. Minä pidän kävelemisestä Espoon keskuspuistossa, käy näyttely ja menen Espoon Koirakeskusin luokaan. Toivottavasti me menemme rally toko ensi vuonna. Hei hei, Cookie ja Emma”

 

Lokakuu      

Moikka!

Täällä esittäytyy 3-vuotias sekarotuinen koiruus Rico. Elämäni aloitin Romaniassa koiratarhalla, josta pääsin matkustamaan n.5,5kk ikäisenä Suomeen omaan kotiin. Olipa se ihanaa!

Sen jälkeen ollaan harjoiteltu paljon kotikoiran elämää ja kaikkia muitakin juttuja. Mutta nyt vasta kolmevuotiaana alettiin käymään koirakoulussa. Kuinka paljon ollaankin jo opittu (minä ja mun ihminen) ja kuinka paljon vielä onkaan edessä.

Hiukan vielä on ihmeellistä olla koirakoulussa ja kuulemma minulla keskittyminen on aina välillä hukassa. ☺ Tätä toki opetellaan tässä kaiken muun ohella.

Vapaa-ajalla ihan lempparijuttuja on metsässä juokseminen ja tuttujen koirakavereiden kanssa leikkiminen. Myös pallot on ihan best!

Vauhdikasta syksynjatkoa kaikille! ❤

Toivottaa,

Rico

 

Syyskuu 

Olen kohta 6 kuukauden ikäinen jackrussellinterrieri, Jackxellent Fracta Modi eli Manu. Aloitin koirakoulun 15 viikon ikäisenä. Vaikka osasin jo paljon perusjuttuja, niin me käytiin ensin 3 kertaa yksityistunneilla ja sitten pääsin ryhmään.

Mun Äipällä on ollut aina koiria ja tälläkin hetkellä mulla on kaksi ”siskoa” mäyräkoirat Luna 15 v. ja Dora 11 v. Olen kuitenkin meidän perheen ensimmäinen koirakoululainen. Oli kuulemma aika päivittää vähän tietoja ja taitoja. Koirakoulu on meidän yhteinen juttu ja ollaan opittu molemmat tosi paljon!

Russeliksi olen aika rauhallinen, mutta virtaa löytyy tarvittaessa. Parasta on kaikki yhdessä tekeminen. Pääsen Äipän mukana joka paikkaan ja siksi on tärkeää oppia olemaan koiriksi. Osaankin jo veneillä, olla ravintolassa, lentokoneessa, hotellissa, tallilla, kylässä, kaupungilla, lenkillä jne.

Vielä on paljon opittavaa ja treenit koirakoululla jatkuu.

Aurinkoisia syyspäiviä kaikille koirakoululaisille!

Manu

 

Elokuu

"Heippa kaikille, olen Toffe, 7kk ikäinen Lakelandin terrieri, minua kutsutaan usein myös  Toffeeksi kun turkkini on aivan sen värinen! Olen käynyt koirakoulussa huhtikuun lopusta saakka ja siellä on superkivaa, vaikka tunnin aluksi aina ihmettelenkin eikö me tultukaan vain leikkimään koirakavereiden kanssa. Olen oppinut hurjasti uusia juttuja, ja parasta on kun omistajani kehuvat minua kuinka olen taitava! Välillä kyllä ihmettelen mitähän se tarkoittaa kun minulle sanotaan että jäikö korvani kotiin ;)

Parasta puuhaa on lenkkeillä metsässä ja kallioilla koko perheen kanssa, ja etsiä perheenjäseniä piilosta! Tykkään myös silputa kaikkea tielleni osuvaa, paperirullia, pahvilaatikoita, keppejä, ja  erityisesti rakastan tyhjentää leluista vanutäytteet ulos!

Nähdään iloisten treenien merkeissä koirakoulussa! Terveisin Toffe"

 

Heinäkuu  

”Hei! minä olen villakoira Milton. Olen 9 kuukautta vanha ja olen aloittanut pentukoulun helmikuussa 5 kuukauden iässä. Olen oppinut paljon tähän saakka ja heinäkuussa aloitan Rally-tokon alkeisryhmässä, siitä tulee varmasti hauskaa!

Olen utelias ja kekseliäs ja opin uusia asioita nopeasti. Haluan olla mukana kaikissa asioissa ja mielestäni on mukavaa harjoitella omistajani kanssa uusia temppuja. Välillä on vaikea keskittyä siihen mitä ollaan tekemässä koska ympärillä on niin paljon muita kiinnostavia asioita! Lenkeillä kerään aarteita (keppejä/käpyjä) ja rakastan leikkimistä, vetoleikki on mielestäni hauskin. Nuorempana piti usein harjoitella rauhoittumista. Parasta on, kun saa juosta vapaana mökillä, mutta tässä helteessä minua pitää muistuttaa pysyä varjossa ja ottaa rauhallisemmin.

Mukavaa kesää ja nähdään tunnilla! Milton”

 

Kesäkuu 

Olen Leila ”Wildomar’s Xtra Special Edition”, tällä viikolla 1-vuotissynttäreitä juhliva englanninspringerspanieli.

Aloitin heti kotiuduttuani perheeseeni, noin 9-viikon ikäisenä koirakoulun. Minun omistajilla on kyllä kokemusta koirista, mutta lapsiperheessä pennun kasvatus onkin sitten ihan uusi juttu. Opin nopeasti uutta ja olen luonteeltani hyvin lempeä, joskin välillä mieluummin nuuskisin mattoa tai jahtaisin häntääni työnteon sijaan. Tutustumme nyt kakkostason tunneilla siihen, mitä kaikkea koiran kanssa voisi harrastaa.

Parasta, mitä tiedän ovat pitkät lenkit ja riehumiset metsissä veljeni sekä staffiystäväni kanssa. Kiitos vallitsevien aikojen, nautin myös suuresti niistä päivistä, jolloin koko perheeni lähtee pois kotoa ja saan nauttia täysin omasta rauhasta.

Aurinkoista kesää kaikille!

Mukavaa viikkoa,

Jonna & Leila

 

Toukokuu

Moikka! Mä oon Isla, rodultani Eurasier, ikää kohta 15 viikkoa. Tällä hetkellä reilu kymmenen kiloa, mutta noi ihmiset kyllä sanoo, että toiset kymmenen vielä olis tulossa. On mulla kyllä kokoajan nälkä, että ehkä se sitten pitää paikkansa.

Me alotettiin mamman ja isin kanssa koirakoulu heti kun mahdollista, eli 9vk ikäisenä. Oon kuulemma vähän riiviö niin mamma sanoi, et sen tarvii opetella et miten mua ohjataan. Seuraavaksi mä pääsen pentukurssille ja se kuulostaa tosi kivalta! 
 

Kotona meidän pitäis levätä ja ottaa rennosti, mut mä vielä vähän protestoin tätä ja koitan välillä haastaa leikkiä nipistämällä ihmisten varpaita! Lisäks me käydään paljon ulkona ja mennään monesti koko porukalla ulos leikkimään ja seikkailemaan. Mun lempipuuhaa on syöminen ja syömisen etsiminen ja leikkiminen ja nukkuminen ja ruoka. Mitäs tuolla tapahtuukaan? 

Terveisin,
Isla ja palveluskunta

 

Huhtikuu

Olen juuri 2 vuotta täyttänyt australianpaimenkoira Sysi. Koirakouluun tulimme joulukuussa, koska minun oli vaikea rauhoittua ja keskittyä, kun ympärillä tapahtui niin paljon kaikkea jännittävää. Nyt olemmekin jo päässeet rallytokoryhmään ja olenkin aika innoissani, kun pääsen tekemään töitä yhdessä omistajani kanssa!

Myös urheilu ja kovaa juokseminen on lähellä sydäntäni ja käymmekin usein agilityhallilla treenaamassa. Isona minusta tulee agilitykiituri! Ensin pitää vaan kuulemma oppia kuuntelemaan ja muistaa ajatella, vaikka menisin kuinka kovaa. 

Kotona tykkään nukkua ja kerätä voimia uusia seikkailuja varten. Onneksi minulla on kotona isoveli hoitamassa vahtimispuolen, niin minä voin panostaa täysillä nukkumiseen ja ruoan metsästykseen. 

Nähdään ja kuullaan tunneilla!

- Sysi ja Tiia

 

Maaliskuu    

Minun nimeni on Pebble (pikkukivi), mutta perheen kesken ihan vaan Pebsi. Olen pieni portugalinpodengo, syntynyt kesäkuussa 2020.

Kun ohjaajani Megan tekee töitä kotona, pidän vahtia ikkunan ääressä. Pidämme usein taukoja ulkona tutkimusmatkaillen. Työpäivän jälkeen rentoudumme yhdessä nojatuolilla. Se on päivän kohokohtia, sillä silloin saa paljon maharapsutuksia!

Olen käynyt koirakoulussa syyskuusta 2020 alkaen. Joskus koulussa on niin jännää, että keskittyminen on hieman vaikeaa, koska haluan vain katsella kaikkea, joten Megan joutuu usein muistuttamaan mitä oltinkaan tekemässä.

Onneksi tänään paistaa taas lämmin aurinko, eikä minun tarvitse pitää talvitakkia seikkaillessani ulkona!

Nähdään koirakoulussa!

Pebsi

 

Helmikuu   

Olen Tico 11kk (Amerikankääpiöterrieri). Aloitin urani koirakoulussa jo 11 viikon ikäisenä. Olen edennyt pentukoulusta kontaktiryhmään ja tällä viikolla olen menossa testaaman ensimmäisen kerran Rallytokoa. Olen nelihenkisen perheen ensimmäinen koira ja ohjaaja ja minä ollaan opittu täällä ihan hirmuisesti ja pienin askelin oppia tulee kokoajan lisää. Olen pieni ja todella nopea ja se tekee hieman haasteita ohjaajalleni, joka on vielä aika noviisi näissä hommissa. Katsotaan miten pitkälle meidän koirakoulu ura meidät vie. Kotona ollessa viihdytän yhtä teini isoveljeä ja isosiskoa. Tykkään juosta ulkona lumihangessa ja etsiä sinne heitettyjä lumipalloja. Vaellamme paljon Kansallispuistossa ja metsät on ihan parhaita nuuskimispaikkoja.

Aurinkoista kevättä, Tico ja Jenni

 

 

Tammikuu    

Heips ! 

Olen Isla tyttö, kooikerhondje, syntynynyt elokuun alussa 2020 Porvoossa.  

Nimeni on Skotlannista; Isla joki ja saari löytyy sieltä. Isla tarkoittaa dynaamista, eloisaa, suurenmoista, valoisaa ja iloista kuin aurinko. Sellainen minä perheeni mielestä olen.  Kennelistä sain nimen Milfeddyg Tutkimusmatkoja  Porvoon Mitalla, kun minusta on hauska tehdä tutkimusmatkoja, milloin mieleen ja nenään asia juolahtaa.

Kaverina kotona minulla on Mamman ja Papan lisäksi Elvis poika, monirotuinen elvistelijä jonka kanssa yhdessä hoidetaan vahtihommia ja välillä leikitään. Mielelläni leikkisin myös Misukan, Nupun ja Vilman kanssa mutta olen jo huomannut että tykätään kissojen kanssa eri jutuista.  Käyn Mamman mukana hoitamassa tallilla vanhaa Saku pollea ja se on huippua, siellä on aivan mahtava hajumaailma! Aku ja Yoda on mun veljiä ja bestiksiä ja tietenkin  naapurin Poju Border on mun hyvä kamu; tapaan heitä  usein puskaleikkien merkeissä.

Harjoittelen Tiltun ohjauksessa 1-tason kontaktiryhmässä  perustaitoja. Tykkään treeneistä kovasti; Tiltu on huippu ope. Kun Mamma osaa oikein minua neuvoa, ymmärrän kyllä aika nopeasti mitä pitää tehdä.  Olen aloittanut myös  agilityn harjoittelun ja se on tosi siistiä. Välillä kyllä on pakko kommentoida kun homma on hitaalla,  pitää odotella liian kauan tehtävänjakoa tai omaa vuoroa. Just kuulin että liityttiin Move Well Pennun Vuosi jumpparyhmään. Eilen tehtiin "vati" harjoituksia: kun laittaa kaikki jalat vatiin saa herkun- helppoa, eikö!

Mut hei, nyt mun pitää mennä, lauma lähtee lenkille. Terkkuja kaikille koirakoululaisille ja tavataan treeneissä!

Yhteystiedot

OivaKoira 

Tontunmäentie 21,

02200 Espoo

info@oivakoira.fi

050-594 22 87 

AVOINNA MA-SU
sop.mukaan klo 7-23.
 

YHTEISTYÖSSÄ MUKANA

 

     

 

 

 

Powered by Aava 3