Koirakoululaisia 2023

Syyskuu    

Rio on kohta 2 vuotias Mittelspitz uros.

Rio on sosiaalinen, mutta herkkä koira, joka rakastaa sekä metsän rauhaa, että kauppakeskuksen vilskettä.  Kotona Rio on mieluiten lähellä rapsuteltavana tai pihalla vahtimassa ohikulkijoita. Skootit ja pyörät pelästyttävät Rion usein, joten niille on paras aina haukkua, kun tulevat ohi! Siinä vielä työnsarkaa..

Riolla oli kovat kivut pentuvuoden aikana onnettomuuden vuoksi, joka oli tehnyt ison loven luottamukseen niin käsittelyn suhteen, kuin yleisiin stressitasoihin. Aloitimme Tiltun opastuksella vajaa vuosi sitten ensin rauhoittumisen kotona. Käsittely onnistuu nyt hienosti jopa eläinlääkärissä ja – ilman kuonokoppaa, joka tuntui vuosi sitten mahdottomuudelta.

Olemme aloittaneet koira-jumpassa käynnin , jossa saadaan selkää vahvistettua ja kehonhallintaa Riolle. Yhteistyö  on paljon paremmalla tasolla ja yhdessä tekemisestä tykkäämme molemmat kovasti!

t. Rio & Krista

 

Elokuu 

Dixie on Cockapoo, hän on 1,5 vuotias narttu.    

Dixie on rauhallinen ja seurallinen koira, joka nauttii suuresti rapsutteluista ja perheen seurasta. Dixie tykkää erityisesti piilosleikeistä, mutta palloleikit eivät ole hänen juttunsa.

Tulimme alkuvuodesta Tiltun opastukseen, koska eteenkin kävelyillä korostui vetämistä ja ei toivottua haukkumista. Koirakoulussa Dixie nauttii täysillä, eritoten nauttien rallytoko tyyppisistä tekemisistä mutta huomioista, herkuista ja tekemisistä kaiken kaikkiaan. Sivutuotteena hän oppii juuri toivottua käyttäytymistä, pieni askeleita kerrallaan - eli matkaa maaliin on vielä.
 

 

Heinäkuu       

Hei,

”Koda on hieman yli 1.5-vuotias belgianpaimenkoira uros, joka rakastaa yhdessä touhuamista. Koda pitää itseään täydellisenä sylikoirana ja parasta sen mielestä on olla sylissä, tai vähintäänkin kainalossa, rapsuteltavana. Kodalla on usein tapana esittää ”kovaa jätkää” haukkumalla vieraille ihmisille ja koirille, mutta hetken nuuskuttelun jälkeen kivointa olisi, joko rapsutukset tai painileikit.

Kodan kanssa muutimme Espooseen syyskuussa 2022, jolloin 10 kuukautisen nuoren miehen reaktiivisuus ja vilkkaus nousivat vahvasti esille. Aloitimme käymään OivaKoirassa marraskuussa ensin yksityistunneilla ja sittemmin kontaktiryhmässä. Pikku hiljaa yhteinen tekeminen alkoi onnistua ja rauhallisuutta saatiin takaisin päivittäiseen lenkkeilyyn ja toimimiseen. Nyt olemme aloittaneet tokon ja rallytokon perusteet alkeisryhmässä, ja motivaatio yhteiseen harrastamiseen sen kun vaan kasvaa.

Olemme pyrkineet käymään viikottain ryhmätunneilla ja harjoittelemaan opittuja asioita myös kotitreeneissä. Muutamia väliviikkoja lukuun ottamatta, jotka kostautuvat kyllä samantien erittäin touhukkaan Kodan kanssa. OivaKoirassa saamistamme opeista on ollut paljon apua päivittäisestä lenkkeilystä yhteisen harrastamisen aloittamiseen.

Ihanaa kesää toivottaa Koda ja Suvi”

 

Kesäkuu    

Coda on 11 kk vanha Novascotiannoutaja tyttö. Coda on fiksu ja jääräpäinen sekä varovainen,mutta utelias pentunen.

Aloitimme OivaKoiran pentukerhossa syksyllä 2022 kun Coda oli noin 10 viikon ikäinen. Kävimme siellä noin kerran viikossa puuhastelemassa. Codaa jännitti muut koirat ja hän oli hyvin varovainen aluksi. Rodun älykkyys kuitenkin tuli esiin heti alussa ja huomasimme kuinka paljon hän nautti erilaisista tehtävistä.

Codan lempipuuhiin kuuluu muun muassa sanomalehtien silputtaminen ja pehmolelujen teurastaminen. Coda rakastaa käyttää nenäänsä ja on pitkän pohdinnan jälkeen myös uskaltautunut uimaan. Tolleri-geenit näyttäytyvät vihdoin ja esineiden noutaminen vedestä on hurjaa. Coda tykkää olla lähellä, mutta omillaehdoillaan. Ihmisten antamat halit ja silitykset ovat usein epämukavia. Coda signaloi hyvin selkeästi, kun tuntuu siltä että haluaa rapsutuksia ja läheisyyttä.

Codan kanssa olemme edenneet perustottelevaisuudessa ja huhtikuussa suoritimme taso 2-perustottelevaisuus taitotestin. Tällä hetkellä fokus on kehonhuollossa, jota Codalle tehdään säännöllisesti. Tiltun koirahieronnan ja OivaKoiran jumpparyhmän avulla Codan kroppa voi paljon paremmin. Pitkä valeraskaus fyysisin oirein oli Codalle todella rankka ja sekä mieli että keho tarvitsivat huoltoa.

Muutoin ajatuksena on tulevaisuudessa tehdä käytännön metsästys hommia sekä löytää joku toinen mieluinen laji. Tokon ja rally-tokon perusteita olemme jonkun verran harjoitelleet. Saa nähdä mikä laji lopulta vie meidät mukanaan.

Terkuin, Carolina, Sami ja Coda

 

Toukokuu   

Zorro on kohta 2v. kiihkeä ja älykäs lapinporokoira uros.

Kotona Zorro ottaa lugnisti, mutta ilmoittaa välittömästi kaikista poikkeamista reviirillään kuuluvasti.

Pennusta saakka Zorro on päivittäin ollut mukana tallitöissä ja hän suhtautuu hevosiin ystävällisesti. Zorro on myös säännöllisesti käynyt lammaspaimennuksessa.

Zorro on herkkä reagoimaan ja kierrokset nousevat helposti nollasta sataan. Zorrolla on myös vahva oma näkemys siitä, miten asiat hoituu. Palkasta voi neuvotella tai sitten ei.

Aloitettiin OivaKoiralla syksyllä 2022 Tiltun yksilö-ohjauksessa. Alussa sain tarpeellisia neuvoja miten voisin selkeyttää omaa koiran ohjaamista.

Zorron kanssa on harjoiteltu perustottelevaisuutta. On harjoiteltu kontaktin ottoa, luopumista, odottamista, seuraamista ja asentoja. Harjoiteltu toimintakaavoja, joita yritetään yleistää uusiin paikkoihin.

Tällä hetkellä meillä arki on sujuvampaa. Pystytään liikkumaan eri paikoissa helpommin. Tutuissa ympäristöissä nähdään edistymistä. Edelleen meillä on haasteita tilanteissä, joissa muita koiria ja ihmisiä. Jatkamme harjoituksia ja ne ovat tulleet luonnollisina arkeen mukaan.

Ollaan saatu uusia työkaluja ja hyviä toimintakaavoja vahvistetaan. Olen oppinut lukemaan koirani paremmin ja osaan paremmin ennakoida ja suunnitella tilanteita etukäteen. Yhteistyömme on nyt parempi.
 

 

Huhtikuu  

Olivia on 1-vuotias innokas ja rakkautta täynnä oleva labradorinnoutaja. Olivia on aina tykännyt yhdessä tekemisestä ja opettelee mielellään uusia taitoja. Hän myös käyttää mielellään nenäänsä ja silloin tällöin hajut meinaavat viedä mennessään. 

Olemme käyneet Espoon koirakeskuksella treenaamassa syksystä 2022 lähtien, muutamaa taukoa lukuun ottamatta. Olivia on edistynyt hienosti ja saanut innokkuuden rinnalle myös malttia. Olemme käyneet yhdessä kontakti-, toko sekä rally toko -tunneilla. Kaikesta on tykätty ja kaikki oppi on tehnyt yhdessä tekemiselle ja käytökselle hyvää myös tavallisessa arjessamme. Minulle koiran kanssa harrastaminen on myös omaa aikaani, ei ainoastaan koiran treenaamista, olenkin kiinnostunut monista eri lajeista ja mielenkiinnolla seuraan, mikä laji on Olivialle mieluisin. Perustaito ja -tottelevaisuuskurssit lienevät hyödyllisiä ihan kaikille koirille ja omistajille.  

Olivia on kaikkein onnellisin, kun saa olla mukana kaikessa; imuroinnista uimiseen ja metsäretkestä  sohvalla köllöttelyyn. Sama tuntuu pätevän harrastuksiin: ei niin väliä mitä tehdään, kunhan tehdään yhdessä. Nähdään treeneissä! 

Terkuin, Erika ja Olivia

 

Maaliskuu     

Lola on 9 kk amerikanstaffordshirenterrieri narttu. Jo pienenä Lola osoittautui reippaaksi ja aktiiviseksi koiranpennuksi, joka oli nopea oppimaan uutta. Lola on aina innolla kaikessa mukana, varsinkin silloin jos tarjolla on nameja.

Aloitimme OivaKoiralla ryhmätreenit tammikuussa 2023 käytyämme sitä ennen toisaalla muutamia pentukursseja. Olen omistajana pitänyt etenkin siitä, että tekemisessä on jatkumo ja joka kerta tekemistä pystytään myös tarvittaessa haastamaan jokaisen tason mukaan. Tämän vuoden tavoitteena onkin kehittyä eteenpäin, kokeilla erilaisia tunteja ja löytää yhteinen kiva harrastus Lolan kanssa. Nähdään treeneissä �

Terkuin Milla & Lola

 

Helmikuu    

Moi!

Minni, Kerrynterrieri (15kk) aloitti syksyllä -22 Tiltun ohjauksessa TOKOn. Me (omistajakin) ollaan sitä mieltä, että perustottelevaisuus on kaiken perusta, mutta hauskinta tässä on, että voi kokeilla ns. "temppujakin" ja minusta esim. ruutuun meno, kierto ja hyppynouto on juuri sellaisia temppuja - niistä saa myös paljon herkkuja. Suuri tavoite on, että tämä pysyy hauskana ja sopivan haastavana. Video meidän ruutu-treeneistä 23.1.23 : https://youtu.be/5kAihEpVfVU  Ihanaa kevättä!  Minni, Delightful Girl

 

Tammikuu

Baba on yksivuotias karkeakarvainen hollanninpaimenkoira uros,   karkkari,holsku  (Aatlankartan Bang Bang). Holskuja on kolme eri karvamuunnosta, karkea, lyhyt ja pitkä. Karkea on näistä harvalukuisin, koko maailmassa hyvin vähän, vain noin 750 yksilöä. Holsku on monipuolinen harrastuskoira, hyvä nenänkäyttäjä ja vaatii hyvän peruskoulutuksen. Baba onkin jo eskari-iästä asti käynyt ja käy yhä OivaKoiralla koulutuksissa/kursseilla ja holskujen yhteisissä tapaamisissa. Syntymäkodin ”äidin” mukaan Baba on aina ollut kiltti, reipas ja aktiivinen pentu ja nuori koira, touhukas ja oman tahdon omaava. Kotiväen arvion mukaan  Baba on oiva ”jokapaikanhöylä” ja siksi lähteekin innolla kaikkeen mukaan, oli se sitten uiminen, vetolajit tai takan sytytys. Baban nenä käy aktiivisesti, ja on ”joka paikkaan nenänsä laittava” yksilö. Baba on myös pienestä pitäen matkustanut paljon mm. junalla, autolla ja veneellä. Baba pystyy myös hyvin liikkumaan kaupungissa ja tulee meidän kanssa mukaan kahviloihin, kauppakeskuksiin ja pubeihin. Tätä rohkeaa koiraa ei meteli ja paukahdukset haittaa ollenkaan. 

Yhteystiedot

OivaKoira Oy 

Kutojantie 7, 02630 Espoo

info@oivakoira.fi

050-594 22 87 (tekstiviesti)

AVOINNA MA-SU
sop.mukaan klo 8-22.
 

YHTEISTYÖSSÄ MUKANA

 

     

 

 

 

Powered by Aava 3